Televisiotorni sai omaa nimeään kantavan linja-autopysäkin Tulosta Sähköposti

Tallinnan televisiotornin kohdalla Piritan Kloostrimetsa-tiellä sijainneen Motoklubi-nimisen linja-autopysäkin nimi on nykyään Teletorni. Päätöksen pysäkin nimenvaihdoksesta teki Tallinnan kaupunginhallituksen nimilautakunta 20. syyskuuta ja se astui voimaan 1. marraskuuta 2011.
”Vuoden 2012 keväällä yleisölle avattava Tallinnan televisiotorni muodostuu varmasti yhdeksi merkittävimmäksi keskustan ulkopuolella sijaitsevista matkailukohteista sekä ulkomaisille matkailijoille että paikallisille asukkaille. Heidän, jotka eivät ole tornissa aikaisemmin käyneet, on varmasti helpompi löytää se samannimisen pysäkin mukaan,” lausui Tallinna Teletorni SA:n johtaja Riina Roosipuu. ”Sen vuoksi ehdotimme Tallinnan kaupunginhallitukselle, että Motoklubi-pysäkki muutettaisiin Teletorni-pysäksiksi, ja pyyntömme suostuttiin. Tähän mennessä on vaihdettu nimi linja-autopysäkin kylttiin ja muutos on tehty aikatauluihin Tallinnan kotisivulla.
Tallinnan kaupunginhallituksen nimilautakunta myönsi, että Motoklubi-pysäkki ei liity enää yhteenkään lähistöllä toimivaan yritykseen. Televisiotorni on pysäkin lähin kohde ja on loogista, että pysäkin tulisi saada sen mukaan myös uusi nimi. Toivottavasti Teletorni-pysäkin ansiosta yhä enemmän joukkoliikennevälineitä käyttäviä vieraita ja matkailijoita löytää tiensä torniin.
Teletorni-pysäkin kautta kulkevat linja-autolinjat 34A, 38, 49 ja 288.