|
Televisiotornissa kävi ensimmäisen vuoden aikana 242 500 vierailijaa |
|
|
|
4. huhtikuuta 2013 tuli kuluneeksi vuosi päivästä, jolloin Tallinnan televisiotorni avattiin uudelleen vierailijoille. Televisiotornista on tullut yksi Tallinnan houkuttelevimmista nähtävyyksistä: avajaisia seuranneen vuoden aikana tornissa kävi liki 242 500 vierailijaa ja tornin matkailuliikevaihto oli 1,1 miljoonaa euroa.
”Tallinnan televisiotornin uudelleen avaaminen elämyskeskuksena on täyttänyt kaikki odotukset”, Tallinna Teletorn ‑säätiön johtaja Riina Roosipuu kertoi. ”Pohdittuamme Viron matkailun tilannetta asetimme tavoitteeksi, että tornissa kävisi vuoden aikana vähintään 110 000 ihmistä, mutta määrä osoittautuikin yli kaksinkertaiseksi. Kun otetaan huomioon, että tornin näköalatasanteelle saa päästää kerrallaan enintään sata ihmistä, tulos on erittäin hyvä. Televisiotorni on hyvin suosittu paikallisten asukkaiden keskuudessa, mihin on varmasti syynä myös nostalgia. Ulkomaalaisten matkailijoiden osuus on keskimäärin 30 %. Odotamme hyvää tulosta myös vuonna 2013, koska jo maaliskuussa kävijämäärä oli lähes sama kuin viime vuoden avajaiskuukautena, jolloin kiinnostus torniin oli huikeaa.” |
|
Lue lisää...
|
|
|
Teletorn vahetab välja Vabadussamba |
|
|
|
There are no translations available.
Tallinna Teletorn vahetab välja Vabadussamba
|
|
Lue lisää...
|
|
Head naistepäeva! |
|
|
|
There are no translations available.
Head naistepäeva!
|
|
Lue lisää...
|
|
"Okasroosike" teletornis |
|
|
|
There are no translations available. "Okasroosike" teletornis
|
|
Lue lisää...
|
|
Kultuurkapitali aastapreemia said Teletorni arhitektid |
|
|
|
There are no translations available.
Kultuurkapitali aastapreemia said Teletorni arhitektid
|
|
Lue lisää...
|
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 1 / 3 |