Neuvostoliiton naisen leningit ja esiliinat

Neuvostoliiton naisen leningit ja esiliinat

17. toukokuuta avattiin televisiotornin panoraamakerroksessa (21. kerros) näyttelyn “Leninki ja esiliina.”
Näyttelyssä pääsee näkemään viime vuosisadan 70–80-luvun naisten kotivaatteita. Toisen tunnelissa olevan näyttelyn ”Banaaneita ei ole. Aikamatka Neuvostoliiton arkeen” kanssa 21. kerroksen näyttely esittelee myös neuvostoajan ihmisten arkea.

Neuvostoliiton naisen leningit ja esiliinat

Leninki ja esiliina on EKAn muotiopiskelijoiden järjestämä näyttely, joka tuo Tallinnan televisiotorniin jännittäviä löytöjä Neuvosto-Viron naisten vaatekaapista. Kun katsotaan taaksepäin maailman muotihistoriaa, keskitytään yleensä huippumuotiin. Mutta miten omat äitimme ja isoäitimme pukeutuivat tehdessään arkisia askareitaan 80-luvun Virossa?

Neuvostoliiton naisen leningit ja esiliinat

Nostalgia vie meidät takaisin 80-luvun pula-aikaan ja saa hymyillen muistelemaan aikaa, jolloin mitään ei ollut saatavilla, mutta kaikki oli olemassa. Koska vaatteiden hankkiminen ei ollut silloin helppoa, oli leninki pelastava vaate, joka sai kulua, likaantua ja repeytyä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että leninki olisi ollut vain tylsä säkki, jota käytettiin kotioloissa, jotta paremmat vaatteet eivät kuluisi. Päinvastoin. Vähäiset mahdollisuudet toivat esiin naisten luovuuden ja kauneuden tavoittelun. Yksinkertainen puuvillakangas koristeltiin kaupoista saatavilla pitseillä, värillisillä kanttinauhoilla ja muovinapeilla. Muodikkaita vinkkejä ja kaavoja tarjosi sen ajan lehti Siluett.

Neuvostoliiton naisen leningit ja esiliinat

Muistelemme myös esiliinoja, joiden reunalla voitiin puhdistaa suttunaamoja tai joihin saattoi kuivata kädet keittiössä puuhailtaessa. Esittelemme näyttelyvieraille aikakaudelle ominaiset kirjavat kuviot, rohkeat väriyhdistelmät ja kekseliäät suunnitteluratkaisut, jotka ovat säilyneet kaappien perukoilla säästeliäiden äitiemme, isoäitiemme ja tuttujen tätiemme ansiosta.

Näyttelyn ovat luoneet Viron taideakatemian muotisuunnittelun toisen vuosikurssin opiskelijat Maiu Rõõmusen johdolla. Tämä näyttely on kolmas EKAn muotisuunnittelun laitoksen ja televisiotornin yhteistyössä valmistunut näyttely.

 

Näyttely on avoinna televisiotornissa 1. lokakuuta asti. Tietoa lipuista löydät TÄÄLTÄ

Neuvostoliiton naisen leningit ja esiliinat

 

Ürituse plakat

Päivämäärä

  • 17.05.2017 - 01.10.2017
  • 16:00